Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Varusmiessoittokunta media

Yliluutnantti Ville Suutarinen opastamassa lahjakkaita soittajia pääsykoepäivään.

Taitavaa soittajaa etsimässä

Totti Lammela

Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan pääsykokeissa etsittiin viime viikolla ikäluokan osaavimpia muusikoita, ääniteknikoita ja median osaajia. Tammikuussa 2018 aloittavan erän koostumus alkaa olla toukokuun lopulla jo selvillä.

Varusmiessoittokunnan tiivis pääsykoeviikko saatiin päätökseen viime perjantaina kosketinsoittajien kokeilla. Kiirettä piti Varusmiessoittokunnan valtakunnallisista valintakokeista vastaavalla yliluutnantti Tommi Suutarisella, sillä hakijoita varusmiessoittokuntaan jälleen riitti.

– Eritoten oli naishakijoita. Varmaan ennätysmäärä, Suutarinen kertoo.

Suutarisen mukaan soittajien taso tuntuu jopa nousevan monissa instrumenteissa, ja eritoten laulajissa oli paljon osaavia hakijoita. Tänä päivänä Varusmiessoittokuntaan tarvitaan muutenkin erityistä musiikkitaustaa. Sisäänpääsy vaatiikin useiden vuosien musiikillisia opintoja.

Kolme-osaiset pääsykokeet sisältävät koesoiton, haastattelun ja psykologisen testin. Koesoitossa soitetaan vapaavalintainen kappale sekä raadin valitsema prima vista -kappale. Prima vistassa soittaa kappaleen suoraan nuotista, sitä sen enempää harjoittelematta. Psykologinen testi muistuttaa varusmiespalveluksen peruskaudella suoritettavia P-kokeita.

– Kokonaisuus ratkaisee, Suutarinen toteaa.

Usein unohdetaan, että Varusmiessoittokuntaan soittajien lisäksi valitaan ääni- ja valoteknikoita sekä mediaosaajia. Suutarisen mukaan mediamarkkinoinnilla onkin iso merkitys toiminnassa, eikä isojen kiertueiden pyörittämisestä selvittäisi ilman tekniikkapuolen osaajia. Varusmiessoittokunnasta löytyy tarvetta kyvyille soitannon ulkopuoleltakin.

Kitaraan ja ääniteknikoksi hakenut Olli Keskinen ei ainakaan saanut suoraan "kiitos tämä riittää" -kommenttia, vaan sai esittää osaamisensa kattavasti. Musiikkiopistotaustaa sekä laajan kokemuksen tekniikkapuolelta omaavalle Keskiselle osoite ei ole välttämättä kuitenkaan Panssariprikaati Parolannummella. Moniosaajalle voi olla kysyntää pienemmissä soittokunnissa. Tieto valinnoista saadaan toukokuun lopulla.

Pääsykokeiden tärkeitä tavoitteita on myös saada nuoret kyvyt innostumaan mahdollisuudesta varusmiespalveluksen erilaiseen suorittamiseen ja valmistamaan tulevaan palvelukseen. Kitaraan ja rumpuihin haettiin jälleen paljon, jolloin viimeisten joukossa näytteen antaneen Keskisenkin päivä venyi pitkäksi. Päivän raskaudesta huolimatta varusmiespalveluksen suunta tuntui kuitenkin saaneen selvän päämäärän.

– Kyllä mä taidan tuonne haluta, Keskinen naurahtaa.