Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Valtteri Nevalainen

Jiri Kovanen saa rannikkolaivurin pätevyyden koulutuksensa jälkeen.

Sotilasveneenkuljettaja kantaa vastuuta

Alberto Politi

”Alun perin halusin laivastoon konemestariksi. Minulle kuitenkin kerrottiin, että niitä ei enää kouluteta. Ensin ajattelin, että enhän minä enää mihinkään halua. Sitten joku ehdotti hakeutumista sotilasveneenkuljettajaksi, kun ne vielä korjailevat moottoreita.”

Jiri Kovanen / alikersantti / Rannikkoprikaati / TJ 50

 

"Päädyin sotilasveneenkuljettajaksi moottorien kautta. En silti kadu valintaani yhtään. Olisin muuten mennyt laivastoon, mutta täällä Upinniemessä sotilasveneenkuljettajiksi hakeudutaan rannikkoaliupseerikurssin kautta.

Sotilasveneenkuljettaja on haluttu tehtävä. Joidenkin mukaan tulevat veneenkuljettajat korvamerkitään jo peruskoulutuskaudella. Minä väitän, että rannikkoaliupseerikurssilla pidetyt haastattelut merkitsevät eniten. Haastattelussa pitää osoittaa motivoituneisuutensa. Merenkulkukokemuksesta on varmasti hyötyä, mutta motivaatio on tärkeintä.

Minulla on veneilytaustaa sen verran, mitä olen käynyt järvellä kalassa. Isolla lätäköllä en ole paljoa ollut. Haastattelussa sanoin vain, että minä tykkään moottoreista ja olen motivoitunut. Osa kouluttajista sanoo, että on helpompaa opettaa sellaista, joka ei ole merellä oikein ollut. Niillä, jotka ovat siviilissä veneilleet, on omat tapansa, joita voi olla hankala lähteä oikomaan.

Koulutusta annetaan kolmelle eri alukselle. Linnakeveneeseen minulla on jo (pätevyys)kirjat ja kaksi muuta ovat työn alla. Kantahenkilökunta pitää jokaiselle alukselle ajotunteja, joita on yhteensä satoja. Koulutuksen myötä saan rannikkolaivurin pätevyyskirjan.

Jouduin opettelemaan todella paljon teoriaa, ennen kuin pääsin lähellekään veneitä. Veneenkuljettajan pitää tietää paljon meritieliikenteestä, ettei ajele ihan hujan hajan, jos vaikka tulee joku isompi alus vastaan.

Olen saanut myös johtajakoulutuksen. Veneenkuljettajilla ei ole varsinaisia alaisia, mutta meillä on oma vertaisryhmä. Aina määrää se, joka toimii päällikkönä. Aluksella päällikkö on kaikkia muita korkea-arvoisempi. Vastuu on tässä tehtävässä erittäin suuri, sillä kuljettaja on vastuussa veneestä ja kaikista kyydissä olevista.

Hienointa veneenkuljettajan tehtävässä on ollut kokea, miten nopeasti kelit vaihtelevat. Ensin on hirveä myräkkä ja aaltoja. Sitten yhtäkkiä onkin ihan peilityyntä. Johtajakoulutuskin tulee käyttöön, kun isommissa sotaharjoituksissa pitää miettiä, miten vene lastataan ja missä kukakin istuu."