Juuso Heikkinen

Salla Serenius pääsi kokeilemaan taisteluvarustusta ylleen Rannikkoprikaatin Intti tutuksi -päivänä.

Sotilaskotisisaresta sotilaaksi

Juuso Heikkinen

Yhä useampi nainen haluaa suorittaa naisten vapaaehtoisen asepalveluksen. Tänä vuonna palvelukseen haki 1 516 naista, kun viime vuonna vastaava luku oli 1 126. Salla Serenius on yksi saapumiserässä II/18 palveluksensa aloittavista naisista.

Salla Serenius / Tuleva alokas / Kaartin jääkärirykmentti / TJ 54 palveluksen alkamiseen

Aion tulevaisuudessa kouluttautua poliisiksi. Uskon, että sotilaskoulutuksesta on hyötyä poliisin uralla, joten aloitan naisten vapaaehtoisen asepalveluksen heinäkuussa.

Suunnittelin asepalveluksen käymistä jo yläasteella, mutta lukion alussa ajatus varmistui. Työskentelen nykyään sotilaskotisisarena, ja olen innostunut tulevasta palveluksestani vain enemmän.

Sotilaskodissa kerrotut palvelustarinat voisivat hirvittää heikompia, mutta minua ne vain innostavat. Minua ei oikeastaan jännitä erityisesti mikään, ainakaan vielä. Tottakai välillä mietityttää, että minkälaisia palvelustovereita saan ja kuinka P-kauden Cooper-testi sujuu. Onneksi moni kaverini aloittaa palveluksen samaan aikaan.

Valmistaudun palvelukseen lähinnä kuntoa parantamalla. Kuntosalilla olen käynyt jo pidemmän aikaa, joten haluan panostaa lähinnä kestävyyteen.

Aloitin lenkkeilyn jo viime vuoden puolella, ja olen lisännyt harjoittelun määrää vähitellen. Nykyään lenkkeilen noin neljä kertaa viikossa. Uskon että nämä lukuisat intervalli- ja peruskuntolenkit kyllä riittävät palveluksen suorittamiseen hyvin.

Kertoessani päätöksestä perheelleni vanhemmat lähinnä yllättyivät. Aikaisemmin he uskoivat, että siskoni tulee suorittamaan asepalveluksen ja minä en. Toisin kuitenkin kävi – nykyään perhe suhtautuu ylpeästi ja kannustavasti.

Vielä viime vuonna lukiossani pystyi hakemaan asepalvelukseen koulun terveydenhoitajan kautta. Hakuprosessi kokonaisuudessaan oli yllättävän helppo. Terveydenhoitaja pystyi silloin järjestämään esimerkiksi lääkärintarkastuksen koululla, mikä ei valitettavasti nykyään enää onnistu ainakaan meidän lukiossamme. Koulun kautta hakeminen oli tosi helppoa, ja heiltä sai kaiken tarvittavan tiedon.

Palveluksen aion aloittaa ennakkoluulottomasti. Toivon ainoastaan, että palvelus menee hyvin ja palveluskaverit ovat mukavia. Moni kaverini on saanut elinikäisiä ystäviä palvelusajoiltaan, toivottavasti sama pätee myös minuun.