Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Grafiikka: Jan Heikkilä

Sotilaiden ammattiliitot sopivat vielä virastoeräneuvotteluissa muun muassa palkoista.

Sopu valtion virka- ja työehtosopimuksista syntyi – sotilaiden ammattiliitot neuvottelevat vielä omat sopimuksensa

Oskari rinne

Valtion pääsopijajärjestöt JUKO, JHL, Pardia sekä valtiontyönantaja pääsivät perjantaina 9. helmikuuta sopuun valtion virka- ja työehtosopimuksesta. Neuvotteluissa sovittiin palkankorotuksista vuosille 2018 ja 2019. Neuvottelutulos vaikuttaa myös ammattisotilaiden edunvalvontajärjestöihin – Aliupseeriliittoon, Päällystöliittoon ja Upseeriliittoon.

Sotilaiden ammattiliitoilla on nyt neuvotellun sopimuksen lisäksi omat palkkausjärjestelmä- , työaika- sekä muutto- ja siirtosopimukset.

Upseeriliiton puheenjohtaja majuri Ville Viita kertoo liiton ottaneen neuvottelutuloksen vastaan hyvillä mielin. Viidan mukaan on kuitenkin valitettavaa, etteivät valtion sopimusneuvottelut ja liittojen neuvottelut virastoissa voineet tapahtua yhtenä kokonaisuutena samanaikaisesti, vaan liitot pääsevät vasta nyt neuvottelemaan.

– Tavoitteena oli, että puolustuksen ja rajan hallinnonalojen osalta olisimme jo aloittaneet neuvottelut samaan aikaan kun valtion sopimusneuvottelut. On hyvä, että homma saatiin pakettiin ja yleinen korotustaso saavutettiin, eli sotilaiden reaaliansioille saadaan lähtökohdat seuraavalle kahdelle vuodelle, Viita pohtii.

Viidan mukaan liittojen neuvottelukierroksilla pyritään ratkaisemaan esiin tulleita epäkohtia muun muassa muutto- ja siirtosopimuksissa. Puolustusvoimissa ja rajavartiolaitoksessa palvelevilla on siirtovelvollisuus.

– Määritellyt korvaukset kompensoivat kuluja, jotka muuttamisesta aiheutuvat. Laskelmiemme mukaan kahdelle vuodelle suunnitellut matkat on käytetty puolessatoista vuodessa. Puolustusvoimauudistuksessa suunnittelimme, että matkojen määrää lisättäisiin ja korvauksia maksettaisiin kolmen vuoden ajalta.

Upseeriliitossa ollaan huolissaan myös merivoimien valmiusalusten henkilöstön työajan ja vapaa-ajan suhteesta. Viidan mukaan liitto haluaisikin lisätä aluksilla palvelevien vapaa-aikaa.

– Ihmiset valmiusaluksilla eivät enää jaksa. Henkilöstömäärä on niin pieni, että kuormitus on suuri, Viita pahoittelee.

Muita esiin nostettavia aiheita ovat sotilaslentäjien sitouttaminen ja lentolisän kehittäminen.

Rajavartiolaitoksen osalta tärkeitä asioita upseereille ovat päätoimisen pääluottamusmiehen saaminen ja johtavien virkamiesten asema.

Myös Aliupseeriliitto suhtautuu valtion neuvottelusopimukseen positiivisesti.

– Olemme käsitelleet Aliupseeriliiton hallinnossa asiaa ja todenneet, että tulos on hyväksyttävä ja siinä on hyviä elementtejä. Varsinkin meidän henkilöstöryhmällemme sopimuksessa on erittäin merkittävä virastoerä, josta pääsemme virastossa käymään neuvotteluja kysymyksistä, jotka edustajankokouksessa on päätetty ja jotka tarvitsevat korjaamista, kommentoi Aliupseeriliiton virkaatekevä puheenjohtaja Mika Tiitinen.

Aliupseeriliitto aikoo virastoeräneuvotteluissa nostaa esiin palkkausjärjestelmän kehittämisen. Palkkaus ei enää vastaa opistoupseereilta vapautuvien tehtävien tarpeita.