Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuvat: Rasmus Härkönen, puolustusvoimat

Vapaaehtoisvoimin rakennetulla leirintäalueella on ohjelmaa ja nähtävää joka lähtöön.

Roihu-leirillä eräillään sankoin joukoin

Matias Haikonen

Suomen Partiolaiset ry:n järjestämä Roihu-suurleiri on käynnistynyt Hämeenlinnan Evolla. Leiri on 17 000 osallistujallaan historian suurin partioleiri Suomessa. Osallistujia on 45 eri maasta, ja muualta kuin Suomesta tulleita osallistujia on kaikkiaan 3 000.

Suomen Partiolaiset ry:n puheenjohtaja Anna Munsterhjelmin mukaan tunnelmat viime viikon keskiviikkona alkaneella leirillä ovat erinomaiset. Leiri päättyy tämän viikon torstaina.

– Kaikki on sujunut hienosti. Pientä alkutakkuilua on tietysti aina, joten sopeuttamiskykyä vaaditaan. Se ei ole ihme, koska osallistujia on noin 17 000, ja kaikki tehdään vapaaehtoisvoimin, Munsterhjelm sanoo.

Hän myös toivoo, että vastaavanlaisia leirejä järjestettäisiin tulevaisuudessa lisääkin.

– Leirihän on historiallisen suuri jo nyt, mutta olisi tietysti hienoa saada aikaiseksi vieläkin suurempia leirejä tulevaisuudessa, Munsterhjelm luonnehtii.

Puolustusvoimat myös mukana

Puolustusvoimat on Suomen Partiolaiset ry:n yhteistyökumppanina näkyvästi esillä tapahtumassa. Maavoimien esittelyteltalla avustava Panssariprikaatissa palveleva alikersantti Krista Pasuri on pisteellä kertomassa faktoja varusmiespalveluksesta.

– Omalla pisteelläni kerron lähinnä naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta, esimerkiksi sinne hakemisesta. Monet partiolaiset ovat tulleet kiinnostuneina kyselemään asioita yleisesti asepalvelukseen liittyen, Pasuri iloitsee.

Roihuleiriä ja siihen liittyviä järjestelyitä vapaaehtoisesti avustava Pasuri kehuu vuolaasti.

– On ollut tosi kiva olla täällä, koska ihmiset ovat täällä positiivisin mielin. Täällä avustavat varusmiehet tulevat leirin ajan päivisin tänne ja palaavat illalla takaisin kasarmille, hän kertoo.

Panssariprikaatissa palveleva alikersantti Krista Pasuri kehuu partiolaisten avoimuutta.