Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuvat: Christian Pirskanen

Upseerioppilaat muodostivat kahdeksanrivin Tulipatterin edessä.

Reserviupseerikurssi 249 polkaistiin käyntiin Haminassa

Roni Raunola

Runsaat 600 upseerioppilasta aloitti tänään 98 vuorokautta pitkän urakkansa Reserviupseerikoulussa.

Upseerioppilaat jaoteltiin heti alkajaisiksi viiteen perusyksikköön: tulipatteriin, kärkikomppaniaan, tiedustelukomppaniaan, pioneerikomppaniaan sekä esikunta- ja viestikomppaniaan.

Työntäyteinen päivä jatkui muun muassa varusteiden hakemisen merkeissä. Talon tavat tulevat upseerioppilaille tutuiksi nopeati, sillä he viettävät viikonlopun kiinni kasarmilla.

Upseerioppilas Simo Paajanen siirtyi Reserviupseerikouluun Panssariprikaatista. P-kauden Rannikkoprikaatissa viettänyt nuorukainen kävi AUK I:n kranaatinheitinlinjalla.

– Päädyin kranaatinheitinmieheksi, koska P-kaudella kotiyksikössäni kouluttajat sekä apukouluttajat olivat KRH-miehiä. Heiltä kuulin linjasta paljon ja kiinnostuin, Paajanen kertoo.

Panssariprikaatissa vietetty aika oli Paajaselle mieluisaa, eikä linjavalinta kaduttanut päivääkään.

– AUK I vastasi täysin odotuksiani. Parolassa pääsi työskentelemään paljon heittimien kanssa ja ampumaankin. Luokkahuoneesta siirryttiin todella nopeasti tekemään asioita.

Reserviupseerikouluun pääseminen oli Paajasen tavoite jo ennen palvelukseen astumista. Ikimuistoisten kokemusten lisäksi hänellä on muitakin toiveita seuraavien viikkojen ajalle Haminassa.

– Odotan saavani laajemman ymmärryksen maavoimien taktiikkaan ja strategiaan. Haluisin tietää siitä enemmän, koska aliupseerikoulussa emme päässeet juurikaan tutustumaan siihen.

– Itsensä vetäminen äärirajoille kiinnostaa, olen kuullut esimerkiksi Kirkkojärven marssista RUK:n käyneiltä. Joulukuun kurssijuhlaa odotan myös innolla.