Kuva: Petteri Hentilä

Juho Hoivala kertoo, että intissä voi harrastaa monipuolisesti eri liikuntalajeja kuten salibandya, jalkapalloa, uintia, seinäkiipeilyä ja kuntosalia.

Mistä ilo liikuntaan?

Juuso Kokkonen

Varusmiesten alati heikentyneen fyysisen kunnon taustat ovat lapsuudessa ja nuoruudessa. Mitä vähentyneelle kokonaisaktiivisuudelle voidaan tehdä?

Varusmiesten fyysinen kunto on ollut vuosikausia laskusuunnassa, vaikka viimeisen 10–15 vuoden aikana negatiivinen kierre ei ole ollut enää niin hurjaa. Kestävyyskunnon taso on heikentynyt, mutta toisaalta lihaskunnossa ei samanlaista heikkenemistä ole näkynyt.

Tutkija Jani Vaara Maanpuolustuskorkeakoulusta kertoo, että passiivisen ajan ja istumisen määrä on lapsuudessa ja nuoruudessa lisääntynyt.

– Elämme yhteiskunnassa, joka kannustaa ja pakottaa meitä passiivisuuteen.

Tämän päivän nuoriso liikkuu vähemmän kuin ennen. Liikuntaharrastuksissa kestävyyslajien suosio on hiipunut, ja tilalle on tullut erilaisia kevyempiä harrastusmuotoja. Liikunnan muodot ovat muuttuneet.

– Kaikki kokonaisaktiivisuutta lisäävä liikunta on hyväksi ja voi edistää terveyttä, mutta kaikki liikuntamuodot eivät välttämättä kehitä kestävyyttä tai voimaa, Vaara sanoo.

Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiön tutkimusjohtaja Tuija Tammelin kertoo, että laskeneen kokonaisaktiivisuuden taustalla on muun muassa lisääntynyt ruutuaika erityisesti tietokoneen ja älypuhelimen ääressä.

– Älypuhelimien myötä ruutu on koko ajan mukana toisessa kädessä.

Huolestuttavaa on ylipainoisten ja todella vähän liikkuvien osuuden kasvu. Vuoden 2016 Liitu-tutkimuksen mukaan yhdeksäsluokkalaisten vähiten liikkuvan viidenneksen askelmäärät jäivät viikonloppuisin 3 000 askeleeseen päivässä.

Se on hurjan vähän, sillä ihan välttämättömien arkiaskareiden hoitamiseen tarvitaan noin 3 000–5 000 askelta. Terveyden kannalta vähimmäistavoitteena pidetään noin 7 000 askelta, ja suosituksena olisi päästä lähelle 10 000 askelta.

Pohja liikunnallisuudelle rakentuu lapsuudessa ja nuoruudessa. Tammelinin mukaan etenkin se, mitä tapahtuu yläkoulun jälkeen, näkyy varusmiespalvelukseen astuessa.

Itse liikuntaharrastaminen on lasten ja nuorten keskuudessa lisääntynyt. Ohjattu liikkuminen kerran tai kaksi viikossa ei kuitenkaan riitä lähellekään täyttämään liikuntasuosituksia, joiden mukaan kouluikäisten tulisi liikkua reippaasti 1–2 tuntia päivässä.

Lyhyitä välimatkoja kouluun ja harrastuksiin kuskataan liian usein autolla. Tammelinin mukaan sen taustalla saattaa olla kiire tai vanhempien ylihuolehtivaisuus.

– Ajatellaan, että lapsi saa sen liikunnan siellä harrastuksessa. Itse asiassa se matka olisi mahtavaa fyysistä aktiivisuutta.

 

Tammelinin mukaan kuntien ja urheiluseurojen tulisi tarjota matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia, tiloja ja paikkoja, joissa voisi harrastaa myös omaehtoisesti ja joiden suunnittelussa lapset ja nuoret olisivat mukana.

Urheiluseurojen olisi mahdollistettava kilparyhmien lisäksi harrasteryhmissä urheileminen. Kaikkia kilpaileminen ei kiinnosta.

– Siinä vaiheessa, kun intensiivinen harrastamisen polte vähenee, ei tarvitsisi jäädä pois lajista vaan olisi mahdollisuus harrastaa kerran tai pari viikossa, Tammelin painottaa.

Liikuntaa jaksaa harrastaa, jos se on mukavaa ja antoisaa. Se luo myös pohjaa sisäiseen motivaatioon.

– Ei siinä terveyttä mietitä, vaan kyllä sen täytyy olla hauskaa.

Monipuolisuus ja eri lajien kokeileminen lapsuudessa ja nuoruudessa ovat isossa roolissa. Lajien kirjo on nykyään laaja, ja jokaiselle löytyy varmasti omansa.

– Pitäisi saada monipuolisemmin kokemuksia, taitoja ja koettua pätevyyttä eri liikunnan muodoista. Siten on todennäköisempää, että tuntee jonkin liikunnan muodon omakseen ja jatkaa sen parissa, Tammelin kertoo.

 

Monelle nuorelle miehelle ja naiselle intin lähestyminen voi olla liikunta-aktiivisuutta lisäävä tekijä. Ajatellaan, että kun treenaa ja aloittaa palveluksen hyvässä kunnossa, intissä pärjää paremmin.

Liikunnallisuus ei silti välttämättä säily intin jälkeen. Motiivit kunnon ylläpitämiselle palveluksen jälkeen voivat olla vähässä.

Toisaalta palveluksen aikana parantunut pätevyyden tunne omasta liikkumisesta voisi olla yksi tekijä, joka lisää sisäistä liikuntamotivaatiota.

– Intissä voisi saada myönteisen kokemuksen siitä, että pystyy vaikuttamaan omaan kuntoon. Lihaskunto on sellainen, joka kehittyy nopeasti. Siinä on mahdollista edetä nousujohteisesti, jotta saisi sen tunteen, että pystyy vaikuttamaan omaan kuntoon ja tietää miten se tapahtuu, Tammelin kertoo.

Varuskunnissa on mahdollisuus liikkua omaehtoisesti esimerkiksi liikuntakerhoissa. Silti myös ohjattuihin ja pakollisiin liikuntakoulutuksiin on panostettava.

Vaaran mukaan ajatuksen tasolla liikuntakoulutusta on pyritty kehittämään, mutta toteutus ei ole vielä halutulla tasolla.

– Liikuntakoulutuksen tulee olla laadukkaasti johdettua. Samalla on myös mahdollista tehdä siitä hieman vapaamuotoisempaa. Se kehittäisi myös sosiaalisia suhteita ja ryhmähenkeä.