Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

kuva: Kristian Wallin

Useita odottaa palveluksessa uusi arvomerkki itsenäisyyspäivän jälkeen.

Leijonalaatat kolmeen uuteen kaulukseen – itsenäisyyspäivän ylennykset julki

Kolmen uuden kenraalin lisäksi kaksi prikaatikenraalia ylennettiin kenraalimajureiksi itsenäisyyspäivänä 2017. Ruotuväki julkaisee puolustushallinnossa työskentelevien henkilöiden palvelusarvojen ylennykset.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ylensi itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta kenraalimajureiksi prikaatikenraalit Markku Myllykankaan ja Timo Kakkolan. Uusia tulokkaita kenraalikuntaan presidentti nimitti kolme. Prikaatikenraaleiksi ylenivät everstit Antti Lehtisalo, Janne Jaakkola ja Tuomo Repo.

– Onhan tämä tietysti aivan mahtava luottamuksen osoitus, erityisen hienoksi tämän tekee se että ylennys osuu samalle päivälle kun Suomi täyttää sata vuotta, kiittelee prikaatikenraali Jaakkola.

 

Alla puolustushallinnossa työskentelevät palvelusarvon ylennyksen saaneet:

everstiksi:

everstiluutnantti Tero Juhani YLITALO (Pääesikunta)

everstiluutnantti Jukka Pekka SEPPÄ (Maanpuolustuskorkeakoulu)

everstiluutnantti Kai Rainer KUOSMANEN (Kaartin jääkärirykmentti)

everstiluutnantti Mika Heikki HOLMA (Porin prikaati)

everstiluutnantti Jaro Tapani KESÄNEN (Utin jääkärirykmentti)

everstiluutnantti Tommi Kalervo HEIKKALA (Ilmavoimien esikunta)

kommodoriksi:

komentaja Jouni Heikki Sakari LAMMINEN (Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta)

komentaja Janne Ilmari HUUSKO (Merivoimien esikunta)

komentaja Simo Antero LAINE (Merivoimien esikunta)

komentaja Janne Mikael MUURINEN (Rannikkolaivasto)

everstiluutnantiksi:

majuri Janne Kenneth KEMPAS (Pääesikunta)

majuri Petri Juhani LANDKAMMER (Pääesikunta)

majuri Antti Eemeli PIRINEN (Pääesikunta)

majuri Sami Veikko Kalervo ROIKONEN (Pääesikunta)

majuri Janne Heikki Antero VIITASALO (Pääesikunta)

majuri Jussi Antero YLIMARTIMO (Pääesikunta)

majuri Olli Tapani KIVIMÄKI (Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta)

majuri Janne Lasse VARJONEN (Pääesikunta)

majuri Ilpo Juhani YLÄ-KÄPÖLÄ (1. Logistiikkarykmentti)

majuri Juha Jorma Kalevi KORKEALA (Maavoimien esikunta)

majuri Ossi Taisto Antero SUOMINEN (Maavoimien esikunta)

majuri Vesa Tapio KANKARE (Porin prikaati)

majuri Kari Johannes TOIVONEN (Porin prikaati)

majuri Tommi Antero MARTTINEN (Panssariprikaati)

majuri Patrick Michael HAKALAX (Merivoimien esikunta) (palvelusarvo komentaja)

majuri Janne Juhani HOTTA (Ilmasotakoulu)

majuri Jari Antero KUMPUNIEMI (Lapin lennosto)

majuri Jari Antero LASSILA (Lapin lennosto)

majuri Jyri Johannes MATTILA (Satakunnan lennosto)

insinöörieverstiluutnantiksi:

insinöörimajuri Reijo Mauri Olavi VAKKER (Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta)

insinöörimajuri Jari Kullervo MUHONEN (Ilmasotakoulu)

komentajaksi:

komentajakapteeni Kari-Ossi Antero LIIMATAINEN (Maanpuolustuskorkeakoulu)

komentajakapteeni Vili Anton MURTO (Järjestelmäkeskus)

komentajakapteeni Rami Henry HELANDER (Merivoimien esikunta)

komentajakapteeni Ville Miihkali SUOMINEN (Merivoimien esikunta)

komentajakapteeni Veli Pasi Petteri PUOSKARI (Rannikkolaivasto)

insinöörikomentajaksi:

insinöörikomentajakapteeni Petri Johannes KALLIOMÄKI (Maavoimien esikunta)

majuriksi:

kapteeni Juha Markku Tapani KOKKO (Maanpuolustuskorkeakoulu)

kapteeni Panu Henrik MATILAINEN (Maanpuolustuskorkeakoulu)

kapteeni Juha Ilari TUOMINEN (Maanpuolustuskorkeakoulu)

kapteeni Reko Mikael SANDBERG (Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus)

kapteeni Sakari Oskari TIKKAKOSKI (Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus)

kapteeni Petri Kristian HEINÄARO (Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta)

kapteeni Matti Juhani KUOKKANEN (2. Logistiikkarykmentti)

kapteeni Jani Aleksi ERKKILÄ (Pääesikunta)

kapteeni Miska Juhani HARMAALA (Pääesikunta)

kapteeni Tuomas Johannes KAUHANEN (Pääesikunta)

kapteeni Pasi Juhani ARO (Maavoimien esikunta)

kapteeni Lasse Tapani HUOKONEN (Maavoimien esikunta)

kapteeni Antti Juhani JÄPPINEN (Maavoimien esikunta)

kapteeni Terho Tapio NIEMINEN (Maavoimien esikunta)

kapteeni Matti Tuomas PAKARAINEN (Maavoimien esikunta)

kapteeni Juha Tapio VILJANEN (Maavoimien esikunta)

kapteeni Paavo Matti VÄISÄNEN (Kaartin jääkärirykmentti)

kapteeni Pasi Pertti Juhani KORJONEN (Kainuun prikaati)

kapteeni Mika Markus LOKKA (Kainuun prikaati)

kapteeni Ari Jukka IHALAINEN (Maasotakoulu)

kapteeni Mika Markus SALONEN (Maasotakoulu)

kapteeni Markus Rikhard TANSKANEN (Maasotakoulu)

kapteeni Juha-Matti Ilmari SALMENPOHJA (Panssariprikaati )

kapteeni Juuso Ilari Vilhelm WELIN (Panssariprikaati )

kapteeni Sampsa Tapio HEILALA (Utin jääkärirykmentti)

kapteeni Sami Kalervo KANERVA (Rannikkoprikaati)

kapteeni Sampo Paulus Petteri KONTTINEN (Ilmavoimien esikunta)

kapteeni Johannes Kalervo KAARTINEN (Ilmasotakoulu)

kapteeni Teemu Santeri KUITUNEN (Ilmasotakoulu)

kapteeni Joni Jarkko Mikael TIIHONEN (Ilmasotakoulu)

kapteeni Pekka Olavi TIMONEN (Ilmasotakoulu)

kapteeni Mikko Johannes FINGERROOS (Karjalan lennosto)

kapteeni Juho Jaakko HAKKARAINEN (Karjalan lennosto)

kapteeni Pasi Antero LUOMA-AHO (Karjalan lennosto)

kapteeni Tatu Akseli HEIKKINEN (Satakunnan lennosto)

kapteeni Pasi Matti KAUTIALA (Satakunnan lennosto)

kapteeni Tommi Joonas LAINE (Satakunnan lennosto)

kapteeni Ilkka Juhani PÄÄKKÖNEN (Satakunnan lennosto)

insinöörimajuriksi:

insinöörikapteeni Konsta Aaron SIEVÄNEN (Pääesikunta)

insinöörikapteeni Jouni Tapio SIIKKI (Pääesikunta)

insinöörikapteeni Timo Juhani KOSKINEN (Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus)

insinöörikapteeni Jukka Pekka NIEMELÄINEN (Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus)

insinöörikapteeni Rami Aarne RINTAMÄKI (2. Logistiikkarykmentti)

insinöörikapteeni Juha Pekka HUMALAJOKI (Järjestelmäkeskus)

insinöörikapteeni Kari Marko JÄRVINEN (Järjestelmäkeskus)

insinöörikapteeni Rami Petteri MYLLYNIEMI (Järjestelmäkeskus)

insinöörikapteeni Pentti Samuel NOUSIAINEN (Järjestelmäkeskus)

insinöörikapteeni Jarno Kalevi SAVONEN (Järjestelmäkeskus)

insinöörikapteeni Ville Onni Ilmari VETTENRANTA (Räjähdekeskus)

insinöörikapteeni Jari Matti INKILÄINEN (Karjalan lennosto)

komentajakapteeniksi:

kapteeniluutnantti Toni Teijo Olavi LAHTI (Pääesikunta)

kapteeniluutnantti Tero Tapani SILVENNOINEN (Järjestelmäkeskus)

kapteeniluutnantti Ilkka Kristian TOHMO (Maavoimien esikunta)

kapteeniluutnantti Klaus Bernhard ERICSSON (Merivoimien esikunta)

kapteeniluutnantti Björn Mikael RÖBERG (Merivoimien esikunta)

kapteeniluutnantti Sami Olavi ÄIJÄLÄ (Merisotakoulu)

kapteeniluutnantti Teemu Kalevi ANTTILA (Rannikkolaivasto)

kapteeniluutnantti Jani Markus SAKSINEN (Rannikkolaivasto)

kapteeniluutnantti Miikka Samuli TÖRRÖNEN (Rannikkolaivasto)

kapteeniluutnantti Tero Tapio SALO (Rannikkoprikaati)

insinöörikomentajakapteeniksi:

insinöörikapteeniluutnantti Mika Petteri SIPILÄ (Pääesikunta)

insinöörikapteeni Bernt Magnus ÅKESSON (Puolustusvoimien tutkimuslaitos)

insinöörikapteeniluutnantti Björn Stefan Ilari ENROTH (Järjestelmäkeskus)

insinöörikapteeniluutnantti Sami Olavi LESKINEN (Rannikkolaivasto)

musiikkikomentajakapteeniksi:

kapteeni Jarkko Kalevi AALTONEN (Merivoimien esikunta)

kapteeniksi:

yliluutnantti Petri Juhani HEINÄNIEMI (Pääesikunta)

yliluutnantti Janne Antti Verneri HAAPIAINEN (Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus)

yliluutnantti Marko Juhani JUUSTILA (Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus)

yliluutnantti Rami Tapani MÄKELÄ (Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus)

yliluutnantti Juha Kalervo VÄISÄNEN (Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta)

yliluutnantti Riku Teemu Johannes VILJAKKA (Järjestelmäkeskus)

yliluutnantti Pekka Petteri HEINO (1. Logistiikkarykmentti)

yliluutnantti Antti Iisakki MANNINEN (Jääkäriprikaati)

yliluutnantti Marko Juhani NIEMINEN (Jääkäriprikaati)

yliluutnantti Pasi Kosti Antero NIKKARI (Kaartin jääkärirykmentti)

yliluutnantti Ari Tapani TUIKKA (Kainuun prikaati)

yliluutnantti Arto Juhani HAKALA (Maasotakoulu)

yliluutnantti Ville Pekka NYKÄNEN (Maasotakoulu)

yliluutnantti Pekka Juhani TIRRONEN (Panssariprikaati )

yliluutnantti Klaus Juha Henrikki TAPIO (Porin prikaati)

yliluutnantti Hannu Karri Petteri RANKINEN (Utin jääkärirykmentti)

yliluutnantti Jussi Oskari AHONEN (Ilmasotakoulu)

yliluutnantti Jussi Taneli PRYKÄRI (Ilmasotakoulu)

yliluutnantti Marko Jaakko RAJAMÄKI (Ilmasotakoulu)

yliluutnantti Jarmo Petri JANNULA (Lapin lennosto)

yliluutnantti Marko Tapani HARJULA (Satakunnan lennosto)

yliluutnantti Jarkko Petri Eerikki LÖNNBERG (Satakunnan lennosto)

insinöörikapteeniksi:

insinööriyliluutnantti Kati Pauliina KETTUNEN (Pääesikunta)

teknikkoyliluutnantti Hannu Olavi KERKELÄ (3. Logistiikkarykmentti)

insinööriyliluutnantti Erkki Antero POIKONEN (Järjestelmäkeskus)

kapteeniluutnantiksi:

yliluutnantti Vesa Antero TAKALA (2. Logistiikkarykmentti)

yliluutnantti Esa Petri VIERIKKO (Uudenmaan prikaati)

yliluutnantti Jarno Tapio YLITALO (Uudenmaan prikaati)

insinöörikapteeniluutnantiksi:

insinööriyliluutnantti André Johannes ÅBERG (Rannikkolaivasto)

yliluutnantiksi:

luutnantti Tommi Asser Kristian KUNTSI (Kaartin jääkärirykmentti)

luutnantti Vesa Antero TORKKOLA (1. Logistiikkarykmentti)

luutnantti Ahti Olavi MANNERMAA (3. Logistiikkarykmentti)

luutnantti Juha Ari Ilmari ANTTILA (Kaartin jääkärirykmentti)

luutnantti Arto Olavi LEHTOLA (Kaartin jääkärirykmentti)

luutnantti Esa Juhani PALMU (Maasotakoulu)

luutnantti Ari Pekka VANHATALO (Maasotakoulu)

luutnantti Timmy Karl Torvald SÖDERLUND (Porin prikaati)

luutnantti Jari Juhani LAAKSO (Ilmasotakoulu)

luutnantti Petri Antero LAHTINEN (Ilmasotakoulu)

insinööriyliluutnantiksi:

kersantti Jani Erkki HAKKARAINEN (Pääesikunta)

luutnantti Tommi Tapio NIEMINEN (Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunta)

insinööriluutnantti Tommi Mikael KELLOKUMPU (Jääkäriprikaati)

kersantti Aki Mikael KYLÄMAA (Maasotakoulu)

insinööriluutnantti Veikko Filip KATAVISTO (Panssariprikaati )

insinööriluutnantti Pekka Ilmari SEVOLA (Rannikkolaivasto)

lääkintäyliluutnantiksi:

kersantti Mikko Olavi HYVÄRI (Sotilaslääketieteen keskus)

ylikersantti Jussi Ilmari LAAKSONEN (Sotilaslääketieteen keskus)

luutnantti Janne Johannes SUOMINEN (Sotilaslääketieteen keskus)

insinööriluutnantiksi:

alikersantti Tuomas Sakari OIKARI (Puolustusvoimien johtamisjärjestelmäkeskus)

kersantti Juha Erkki Ilmari HYYRYLÄINEN (1. Logistiikkarykmentti)

alikersantti Kenneth Valdemar ERIKSSON (2. Logistiikkarykmentti)

alikersantti Heikki Johannes SIMOLA (Karjalan prikaati)

kersantti Jarno Timo Juhani KOIVISTO (Utin jääkärirykmentti)

kersantti Jarkko Juhani MÄNTYLÄ (Ilmavoimien esikunta)

ylivääpeli Seppo Juhani TOIVANEN (Karjalan lennosto)

teknikkoluutnantiksi:

alikersantti Heikki Johannes NURMIMÄKI (Lapin lennosto)