Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Juhani Kandell

Osa Kotkan varuskunnan kiinteistöistä on remontoitu ja matkailukäytössä.

Lakkautettu Kotkan varuskunta on nykyään matkailukohde

Juuso Kokkonen

Puolustusvoimauudistuksen myötä Kirkonmaan ja Rankin saarilla sijainnut Kotkan rannikkopataljoona lakkautettiin vuonna 2013. Nykyään saaret ovat matkailukohde.

Vuonna 2015 Kotkan Saaret Oy osti sekä Rankin että Kirkonmaan varuskunta-alueet. Ismo Räty Kotkan Saaret Oy:stä kertoo, että saarilla osa armeijan tiloista on muutettu loma-asunnoiksi.

– Kesäasukkaita on aika paljon: ulkona puuhastelijoita, kalastajia ja lintubongareita.

Kirkonmaa on matkailun kannalta muuten toimiva ympäristö, mutta välimatka laitureilta kasarmeille on pitkä. Sen vuoksi kasarmien hyötykäyttö on hieman hankalaa.

Osa saarten kiinteistöistä on remontoitu, mutta osa on heikon kunnon vuoksi käyttämättöminä.

Rankin ja Kirkonmaan saarille tehtiin iso investointi lämmityksen osalta. Rankkiin on suunnitteilla lisää loma-asuntoja.

– Rankin osalta on lisää loma-asutusta kaavoituksessa. Teimme isot investoinnit, kun laitoimme maalämmöt molempiin saariin. Olemme sitä kautta hakeneet tiettyä säästöä, kun ennen siellä oli öljylämmitys, Räty kertoo.

Kirkonmaan saaressa on kuitenkin kasarmien lisäksi myös asuntoja lähellä rantaa, joita on pystytty käyttämään tehokkaasti loma-asuntoina.

– Siellä on 21 ranta-asuntoa. Osa on myyty, ja osaa vuokrataan. Sinne pystyy kulkemaan ympäri vuoden.

Räty kertoo, että matkailu Kirkonmaan ja Rankin saarissa on löytänyt yllättävän hyvin oman asiakaskuntansa.

– Puhutaan tuhansista ihmisistä, hän kommentoi asiakasmääriä.