Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: puolustusvoimat

Laivue 2020 -hankkeen seuraava vaihe on varsinaisen rakennussopimuksen allekirjoittaminen.

Laivue 2020 -hankkeen suunnittelusopimus solmittiin

Juuso Kokkonen

Laivue 2020 -hanke, eli neljän uuden merivoimien sota-aluksen hankinta, otti jälleen askeleen eteenpäin, kun Puolustusvoimien logistiikkalaitos ja Rauma Marine Constructions (RMC Oy) solmivat suunnittelusopimuksen.

Laivue 2020-hankkeen suunnittelusopimus Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen ja RMC Oy:n välillä on jatkoa syyskussa RMC Oy:n kanssa solmitulle aiesopimukselle. Uuden sopimuksen arvo on 7,5 miljoonaa euroa.

Laivue 2020 -hankkeessa on kyse poistuvien merivoimien alusten korvaamisesta neljällä monitoimikorvetilla. Uusien korvettien on suunniteltu muodostavan merivoimien suorituskyvyn rungon pitkälle tulevaisuuteen.

Kommodori Veli-Pekka Heinonen Puolustusvoimien logistiikkalaitokselta kertoo, että tehty suunnittelusopimus on merkittävä askel eteenpäin Laivue 2020 -hankkeessa.

– Suunnittelusopimus mahdollistaa RMC:n käynnistämään perussuunnittelun yhdessä alusten taistelujärjestelmätoimittajakandidaattien kanssa. Perussuunnittelun valmiiksi saattaminen mahdollistaa seuraavan vaiheen, joka on varsinaisen rakentamissopimuksen allekirjoittaminen.

Heinonen kertoo, että alusten rakentamisessa tavoitellaan maksimaalista huoltovarmuutta.

– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että alukset on suunniteltava ja rakennettava kotimaisen telakan toimin. RMC on kotimainen laivanrakennusyhtiö, joka on suomalaisessa omistuksessa ja kykenee uskottavasti alukset rakentamaan.

Sopimuksen tavoitteena on monitoimikorvetin perussuunnittelu ja luokituslaitoksen piirustushyväksyntä, jotta RMC Oy voi antaa aluksille sitovan tarjouksen.

– Perussuunnittelu tuottaa varsinaisen suunnitteluaineiston eli tuhansia teknisiä piirroksia ja kaavioita, Heinonen kertoo.

RMC Oy:n lisäksi kartoitettiin myös muita vaihtoehtoja sopimuksen toiseksi osapuoleksi. Meyer Turun Telakka täytti kriteerit, mutta se vetäytyi tarjouskilpailusta. Telakalla on tilauskanta täynnä risteilyalusten rakentamisen takia.