Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: puolustusvoimat

Kuva uudesta alusluokasta on konsepti ja alusten lopullinen ulkonäkö määräytyy vasta suunnittelun edetessä.

Laivue 2020 -hanke otti askeleen eteenpäin

Henna-Riikka Liimatainen

Puolustusvoimien Logistiikkalaitos on lähettänyt perjantaina 16. joulukuuta Laivue 2020:n alusten taistelujärjestelmän hankintaan liittyvän osallistumishakemuspyynnön kahdelletoista kotimaiselle ja ulkomaiselle yritykselle.

Puolustusministeri valtuutti 23. syyskuuta 2015 puolustusvoimat käynnistämään Laivue 2020 -hankkeen. Joulukuussa 2015 Logistiikkalaitos lähetti tietopyynnön ja sai vastauksia noin 80 kotimaiselta ja ulkomaiselta toimittajalta keväällä 2016.

– Perjantaina 16. päivä on lähetetty osallistusmishakemuspyyntö kahdelletoista kotimaiselle ja ulkomaiselle yritykselle, kommodori Veli-Pekka Heinonen kertoo.

Osallistumishakemuspyyntö käynnisti ensimmäisen vaiheen tarjouskilpailusta. Pyyntö sisälsi kriteerit ehdokkaiden valinnalle, ja pyyntöön odotetaan vastauksia 13. helmikuuta saakka. Kevään aikana valituille toimittajille lähetetään neuvottelukutsut ja tarjouspyynnöt.

Ensimmäinen neuvottelukierros tullaan käymään vuoden 2017 aikana, jolloin alustavan tarjouksen jättöaika on syksyllä 2017. Saman vuoden loppupuolella aloitetaan toinen neuvottelukierros ja sitä jatketaan talvella 2018. Lopullinen tarjouskierros ja sopimusten allekirjoitus toteutetaan vuoden 2018 aikana.

Merivoimien suorituskyvyn edellyttämän ylläpito-, huolto- ja vauriokorjauskyvyn varmistamiseksi on hankittavaa järjestelmää koskevien palveluiden oltava kriittisiltä osilta saatavissa Suomesta. Alukset suunnitellaan kotimaan puolustuksen tarpeisiin ja hanke sisältää neljän jäissä operointiin kykenevän aluksen rakentamisen. Merivoimien nykyisistä taistelualuksista kaksi Hämeenmaa-luokan miinalaivan ja neljän Rauma-luokan ohjusveneen elinkaari päättyy 2020-luvun puolessa välissä eikä niiden elinikää voida enää jatkaa kustannustehokkaasti.