Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: puolustusvoimat

Ajan mittaan räjähdysaineet muuttuvat kemiallisesti epästabiilimmiksi. Sitä ennen ne täytyy hävittää.

Kittilässä paukkuu

Arttu Toivonen

Puolustusvoimien logistiikkalaitos massaräjäyttää käytöstä poistettuja räjähteitä Kittilässä elokuun loppupuolikkaalla.

Logistiikkalaitos hävittää vanhentuneita tai muuten käyttöarvonsa menettäneitä räjähteitä Kittilän Hukkakerossa maanantaista 14. päivä lähtien aina elokuun 30. päivään asti. Järjestelmäkeskuksessa työskentelevän, insinöörimajuri Leo Salmelan mukaan hävitys tapahtuu räjäyttämällä yksi panos päivässä.

– Joka päivä räjäytetään yksi panos. Räjäytyspäiviä on 12 ja jokainen panos on enimmillään 30 000 kilogrammaa, joka on luvan mukainen maksimimäärä.

Massaräjäyttämällä suoritettava hävitys eroaa yksittäistuotteiden hävityksestä siten, että räjähteitä on monenkertainen määrä. Räjähteet kuljetetaan räjäytyspaikalle, jossa ne puretaan pakkauksistaan ja niistä kootaan panos. Salmela kuvailee massaräjäyttämistä tehokkaaksi.

– Massaräjäyttäminen on taloudellisesti tehokkain tapa hävittää isoja määriä räjähteitä. Miinuspuolena massaräjäytyksissä on räjähdyksen aiheuttama melu.

Massaräjäytyksiä suoritetaan Suomessa ainoastaan Kittilän Hukkakeron alueella ja massaräjäyttäminen on mahdollista vain kerran vuodessa. Koska massaräjähdys on suuri, myös suojavyöhyke Kittilässä on laaja, noin kymmenen kilometriä säteineen. Korkeussuunnassa vaara-alue on noin 4 200 metriä.