Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

SA-kuvat

Itsenäisyyspäivänä ensimmäistä kertaa järjestettävissä kunniavartiohetkissä kunkin haudan kohdalla seisoo sankarivainajan kanssa saman ikäinen ja sukupuolinen henkilö.Tällä hetkellä tiedossa on noin 30 hautausmaata, joissa kunniavartio järjestetään.

Itsenäisyyspäivänä kunniavartioon

Suomessa on kymmeniä tuhansia sankarihautoja, joissa lepää valtaosa vuosien 1939-1945 sodissa menehtyneistä lähes 95 000 miehestä ja naisesta. Tulevana itsenäisyyspäivänä sankarivainajia muistetaan vapaaehtoisista koostuvilla kunniavartioilla, jotka kokoontuvat kunniavartiohetkinä sankarihaudoille.

Itsenäisyyspäivänä useilla paikkakunnilla järjestetään erityisiä kunniavartioita, joilla muistetaan maamme itsenäisyyden turvanneita. Kunniavartiohetkinä kunkin haudan kohdalla seisoo vainajan kanssa saman ikäinen ja sukupuolinen henkilö.

– Tämä on koskettava tapa muistaa sotiemme sankarivainajia ja koko sukupolvea. Kunniavartiot tuovat konkreettisella tavalla esiin rintamalla menehtyneiden suuren määrän ja heidän nuoren ikänsä", sanoo Suomi 100 -juhlavuoden pääsihteeri Pekka Timonen.

Kunniavartioiden järjestäminen sai alkunsa tamperelaisen Kalervo Sipin aloitteesta. Sipin ja paikallisen Suomalaisen Klubin tavoitteena on saada Tampereen Kalevankankaan hautausmaan jokaiselle 749 sankarihaudalle vartioon saman ikäinen henkilö, kuin haudassa lepäävä on ollut kuollessaan.
– Ajatus on ollut mielessäni jo monta vuotta. Vahvistusta ajatukselleni sain kun kuulin, että vastaava on toteutettu Lempäälässä Kaatuneitten muistopäivänä 2007. Mielestäni vuosi 2017 olisi sopiva tällaiselle kunnianosoitukselle Tampereella. Vein asian Suomalaisen Klubin johtokuntaan ja sitten lähetimme ehdotuksen pormestari Anna-Kaisa Ikoselle lokakuussa 2014. Hän antoi tukensa hankkeellemme ja sen jälkeen aloitettiin työt. Tavoite on haastava, mutta innostus kova. Olemme saaneet mukaan seurakuntia, partiolaisia, oppilaitoksia ja puolustusvoimat, ja uskomme, että hieno yhteinen hetki onnistuu, Sipi kertoo.

Myös naiset voivat ottaa osaa Tampereen kunniavartioihin.

– Tähän mennessä useat minulle ilmoittautuneista ovat olleet naisten vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaneita ja iso osa maakuntakomppanioihin sijoitettuja. Meillä täällä Tampereella on tasa-arvon nimissä sallittu myös naisten osallistuminen tähän kunniatehtävään, Sipi sanoo.

Tampereella tapahtumaa on ollut organisoimassa Maanpuolustuskoulutusyhdistys, joka on ryhtynyt järjestämään tapahtumaa jo vuosi sitten. Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Hämeen Piiripäällikkö Matti Eskolan mukaan tapahtuma tulee olemaan Suomi 100-juhlavuoden huipennus, jota Maanpuolustuskoulutusyhdistys tulee tukemaan kaikin tavoin.

– Järjestelyt ovat edenneet vuoden suunnitelmien mukaisesti. Ilmoittautumisia on tullut jo yli kuusisataa, joten hanke Kalevankankaan kunniavartiosta on näillä näkymin toteutumassa. Satakunnan lennosto osallistuu tapahtumaan kunniavartioiden varustamisen ja kenttämuonituksen merkeissä, Eskola kertoo.

Tällä hetkellä tiedossa on noin 30 hautausmaata, joissa kunniavartio järjestetään. Kunniavartioita järjestävät Tampereen lisäksi muun muassa Oulu, Jyväskylä, Kuopio ja Lahti. Puolustusvoimat ovat mukana Kuopion sekä Lappeenrannan toteutuksissa. Muutamilla paikkakunnilla puolustusvoimat ovat luvanneet lainata lumipuvut kunniavartiolle. Järjestäjät vaihtelevat aluekohtaisesti, mutta kaupunkien ja kuntien lisäksi toteutuksissa on mukana seurakuntia, paikallisia oppilaitoksia, reserviläisiä, sekä muita yhdistyksiä ja järjestöjä.

Tapahtumaa järjestetään ympäri Suomea myös maakuntakeskusten ulkopuolella. Nivalassa kunniavartioon etsitään 19–42 vuotiaita miehiä sekä yhtä 21 vuotiasta naista. Tapahtumaa koordinoivan nuoriso- ja kulttuuripalvelujen tuottaja Tiina-Riikka Turusen mukaan tapahtuman järjestelyt ovat lähteneet liikkeelle suhteellisen hyvin.

– Ilmoittautumisia tulee tasaiseen tahtiin, mutta mukaan mahtuu vielä. Nivalassa on sankarihautoja yhteensä 212, joista yksi on 21-vuotiaan lotan hauta. Osallistujia kehotetaan varustautumaan siistein, tummin ja säähän sopivin vaattein, Turunen kertoo.