Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

kuva: Jan Heikkilä

Puolustusministeri Jussi Niinistö ja tykistön tarkastaja eversti Pasi Pasivirta ottivat uudet panssarihaupitsit vastaan.

Ensimmäiset Moukarit saapuivat Suomeen

Konsta Kouzmitchev

Ensimmäinen erä puolustusvoimien uusia tykistöjärjestelmiä, K9 Thunder -panssarihaupitseja saapui torstaiaamuna Suomeen. Paikan päällä seuraamassa olivat myös puolustusministeri Jussi Niinistö sekä tykistön tarkastaja eversti Pasi Pasivirta.

Puolustusvoimien seuraavat kaksi 155 mm K9 Thunder -panssarihaupitsia, "Moukaria", ylitti Suomen rajan aamupäivällä. Tykistöjärjestelmät saapuivat Etelä-Koreasta Vuosaaren satamaan jo 6. tammikuuta 2018.

Torstaina aamulla tela-alustaiset panssarihaupitsit lastattiin puolustusvoimien lavettien päälle kuljetusta varten. Tapahtuman yleisönä oli muun muassa puolustusministeri Jussi Niinistö ja tykistön tarkastaja eversti Pasi Pasivirta.

Uusien tykistöjärjestelmien hankinta on ollut osavastaus maavoimien Operatiivinen tykistö -hankkeelle, jonka myötä vanhenevaa tykistöä korvataan. Yhdeksi päämääräksi on otettu muista kuin 155 mm kaliipereista luopuminen.

Vuoden 2017 päätöksellä Suomi hankki kaikkiaan 48 kappaletta käytettyjä panssarihaupitseja. Allekirjoitettuun hankintasopimukseen sisältyy myös mahdollisuus lisäkauppoihin.

Panssarihaupitsit eivät tule sellaisenaan puolustusvoimien käyttöön. Millog Oy tekee niihin vielä suomettamiseksi kutsuttuja töitä. "Suomettamiseen" kuuluu esimerkiksi uudelleenmaalaus sekä rekisterikilpien vaihto.

Tykistöjärjestelmän soveltuvuutta Suomen laajaan reserviin pohjautuville asevoimille on testattu vuonna 2016 tehdyissä kenttätesteissä.

Uusien tykistöjärjestelmien valitsemista johti tykistön tarkastaja Pasivirta.

– K9 Thunder tarjosi meille parhaan kokonaisuuden. Yksi ratkaisevista tekijöistä oli erityisesti se, että sitä voidaan käyttää varusmieskoulutuksessa, sillä se on pääasiallinen koulutustapamme, Pasivirta perustelee valintoja.

K9 Thunderia käytetään myös Etelä-Koreassa varusmieskoulutuksessa.

– Toinen erittäin tärkeä syy oli se, että me pystymme panssarihaupitseilla käyttämään varastoissa olevia kotimaisia ampumatarvikkeita. Tämä ei kaikkien järjestelmien osalta olisi ollut näin, Pasivirta jatkaa.

Kouluttautuminen järjestelmään henkilökunnan osalta aloitettiin jo viime kesällä. Varusmiehille koulutus on suunniteltu aloitettavan vuoden 2019 aikana.