Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Niko >Häggman

Upseerioppilas Lumi Sipilän mukaan baletilla ja varusmiespalveluksella on paljon enemmän yhteistä kuin monet edes ymmärtävät. – Erityisesti baletin kurinalaisesta maailmasta sekä koordinaatiokyvyn kehittymisestä on ollut palveluksessa huomattavasti hyötyä, hän mainitsee.

Balettitanssijasta upseeriksi

Jesse Kantanen

Vuoden 2017 alussa Lumi Sipilä päätti kaksi asiaa: sinä vuonna hän aloittaisi vapaaehtoisen asepalveluksen sekä pääsisi opiskelemaan lääkäriksi. Nyt hän palvelee upseerioppilaana sotilaspoliisilinjalla, ja opintojen aloittaminen koittaa ensi syksynä.

Ennen vuotta 2013 vapaaehtoinen asepalvelus ei kiinnostanut Lumi Sipilää lainkaan. Tuona vuonna Sipilän kaverit saivat kuitenkin houkuteltua silloisen lukion toisen vuoden opiskelijan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämälle turvakurssille, jonka tavoitteena on lisätä lukiolaisten yhteiskuntatietoutta. Kurssiin kuuluu myös yksi yö telttamajoituksessa ja toinen kasarmilla.

– Kurssilla sai todella paljon lisää tietoa varusmiespalveluksesta. Pääsimme muun muassa seuraamaan taistelunäytöstä, jonka myötä kiinnostuinkin taistelusta rakennetulla alueella, Sipilä valottaa.

Kurssin jälkeen vapaaehtoinen asepalvelus alkoi toden teolla kiinnostaa. Alun perin Sipilä sai paikan Santahaminasta saapumiserään I/17, mutta lopulta kolmen hakemuksen jälkeen, noin kuukausi ennen palveluksen aloittamista hän sai vahvistuksen, jonka mukaan hänellä olisi paikka heinäkuussa 2017 Upinniemessä.

– Vielä palveluksenaloittamispäivänä soitin Santahaminaan ja kysyin vapaata paikkaa, mutta siellä oli edelleen täyttä. Nykyään olen kuitenkin erittäin tyytyväinen, että pääsin juuri Upinniemeen, Sipilä sanoo.

Lukion jälkeen Sipilä opiskeli kaksi vuotta matematiikkaa ja kemiaa. Kuitenkin jo 13-vuotiaasta asti lääkäriksi halunnut upseerioppilas kulki määrätietoisesti unelmaansa kohti.

– Kävin aina syksyn koulua ja kevään luin pääsykokeeseen, Sipilä kertoo.

Kesällä 2017 hänet hyväksyttiin Helsingin yliopistoon lukemaan lääketiedettä ruotsinkielisellä linjalla. Hän pääsi sisään ensimmäiseltä varasijalta.

– Sain tietää opiskelupaikasta heinäkuun puolivälissä omassa P-kauden tuvassa. Kyllä siinä muutama onnen kyynelkin tuli, Sipilä hymyilee.

Kauan haluamastaan opiskelupaikasta huolimatta hän ei kuitenkaan halunnut lopettaa palvelusta.

– Armeijassa haluan pois mukavuusalueeltani ja haastaa itseäni. Määrätietoisuus kantaa varsin pitkälle: vasta RUKissa on tullut hetkiä, jolloin motivaatiota on joutunut oikeasti kaivamaan, Sipilä paljastaa.

Tulevalla lääketieteen ylioppilaalla oli tavoitteet ensimmäisestä päivästä asti korkealla. Hän halusi RUKiin – nimenomaan sotilaspoliisilinjalle. Sipilä mietti myös lääkintäreserviupseerikurssia, mutta hän halusi suorittaa palveluksen loppuun ennen opintojen aloittamista. Lääkintä-RUKiin valitaan osa P-kauden jälkeen järjestettävän varusmieslääkärikurssin osallistujista. Lisäksi pääsyn vaatimuksena on lääketieteellinen tutkinto yliopistosta tai lähitulevaisuudessa häämöttävä valmistuminen.

– Vielä valintatilaisuudessa ennen palveluksen aloittamista halusin lääkintäaliupseeriksi, sillä minua kiinnostivat sekä lääkintämiehen tehtävät että johtajakoulutus. Lopulta Haminan hohto alkoi vetää puoleensa, ja lääkintäaliupseerilinja jäi kolmanneksi hakutoiveekseni, Sipilä kertoo.

Balettitunnilla Sipilä kävi ensimmäistä kertaa 5-vuotiaana. Iän myötä baletista kehittyi Sipilän tärkein harrastus, josta on edelleen paljon iloa. Tällä hetkellä lajin harrastaminen on vaikeaa, ja heinäkuun jälkeen Sipilä onkin käynyt vain kerran balettitunnilla.

­– Kaipuu lajin pariin on kova, mutta aikataulut eivät vain anna periksi, Sipilä harmittelee.

Myöskään harjoitusvapaita balettia varten ei myönnetä, sillä harjoitusvapaiden saaminen edellyttää sijoitusta jollakin sarjatasolla eikä baletissa ole varsinaisia seuroja tai tasoryhmiä. Sipilän mukaan balettitaustasta on kuitenkin ollut paljon hyötyä palveluksessa, ja yhteisiä tekijöitä onkin yllättävän paljon – vaikka moni ei tulekaan niitä ajatelleeksi. Hän ei näe balettia rajoittavana tekijänä, vaan enemmänkin tukevana.

– Balettitunneilla totuin kovaan kurinalaisuuteen ja sääntöjen noudattamiseen. Lisäksi kehonhallinnan ja tasapainon parantumisesta on ollut runsaasti apua, Sipilä luettelee.

Ennen palveluksen aloittamista Sipilä kävi balettituntien lisäksi ahkerasti kuntosalilla ja lenkillä.

– Harjoittelin todella tavoitteellisesti – mietin tarkkaan, mistä on palvelusta ajatellen hyötyä. Kasvatin myös lihasmassaani, sillä olen kehonrakenteeltani varsin siro, Sipilä sanoo.

Loppupalvelukselta Sipilä odottaa toimimista joukkueenjohtajana sekä oppimiensa asioiden kouluttamista.

– Odotan innolla paluuta Upinniemeen. On hauskaa nähdä, millainen varusmiesjohtajajoukko porukastamme tulee, hän pohtii.

Palveluksensa aloittaneille Sipilällä on yksi neuvo.

– Olen oppinut, että itseluottamuksella ja päättäväisyydellä pääsee todella pitkälle. Jos on vahva mieli, keho tulee kyllä perässä, hän muistuttaa.